TuomasRantanen Lähiön voimaa

Valtuustoaloite ikääntyneiden yhteisöllisen asumisen tukemiseksi Helsingissä

Tuttava linkkasi kuvan yksin asuvasta ja kotonaan kaatuneesta yli 90-vuotiaasta isoäidistään. Se pysäytti.

Ei ole ihme, että ikääntyneiden huoli omasta asumisestaan lisääntyy. Samoin keski-ikäisten huoli vanhenevista vanhemmistaan. Laitoshoidon tasosta kuuluu huonoja uutisia tavan takaa. Toisaalta kunnon huonontuessa kotona jaksaminenkin voi käydä raskaaksi.

Kotikäynneillä saa kyllä ruokaa ja minimimäärän siivousta ja muuta tukea, mutta yksinäisyyteen ja eristäytymiseen niistä ei ole lääkkeeksi. Edelliseen liittyy myös lisääntyneet varoitukset vanhusten kasvavista mielenterveysongelmista.

Ongelmaan on tartuttava nopeasti, sillä ikääntyneiden määrä kasvaa koko ajan. Esitän tässä yhden vaihtoehdon, jonka selvittämisestä teen Helsingin kaupunginvaltuustossa 8.4. valtuustoaloitteen.

Tarjoamani ratkaisu asiaan voisi olla seniori- ja palvelutaloja kevyempi, mutta nimenomaan ikääntyville tarkoitettu kaupungin vuokra-asuntojen malli, joissa asuminen on huoneistoratkaisuja myöten suunniteltu vanhusten yhteisöllistä elämistä tukevaksi. Tällaisiin kohteisiin voisi mieluusti hakeutua myös ystäväporukalla.

Yhteisöllisyyden ja omatoimisuuden tukemisen ohella tällaisessa asumismuodossa tuetun asumisen palvelut voitaisi järjestää tehokkaasti ja nykyistä monipuolisempana. Nykyisin kotipalvelujen tuottamisessa suuri osa työajasta menee juuri kohteiden välillä siirtymiseen. Tässä mallissa myös päivystyspalvelut ja erilaisten harrastusmahdollisuuksien tuottaminen olisivat helpommin järjestettävissä, kun niiden piirissä olisi kerralla tavoitettava suuri asukasjoukko.

Meillä on jo nyt senioritaloja, mutta ne usein organisoidaan omistusasumisen ympärille. Tähän ei kaikilla ole taloudellisia mahdollisuuksia. Toisaalta senioritalojen asumisrakenne voi muuttua ajan myötä suurestikin, kun asuntojen omistus vaihtuu. Kaupungin yhteisötaloissa myös asukkaiden keskinäinen yhteenkuuluvuus olisi merkittävä osa asumisen arkea.

Tällaiset ikääntyneiden vuokratalot kannattaisi sijoittaa hyvien joukkoliikenneyhteyksen äärelle paikkoihin, missä parkkipaikkojen tekeminen nostaisi tavallisen vuokratalon rakentamisen kustannukset korkeiksi. Toisaalta jos vanhus siirtyisi tällaiseen taloon tavallisesta kaupungin vuokaratalosta, hänen vanha asuntonsa vapautuisi muille vuokra-asunnon tarvitsijoille. Moni ikääntynyt saattaa myös asua ykistyisestää perheasunnossa, joiden vapautuminen suuremmllie talouksille helpottaa asuntojen järkevää kiertoa.

Asumisen kehittämiseen tarvittaisi enemmän ikääntyneiden omien asumiskokemusten huomioimista. Kuvatulla tavalla toteutettu yhteisöasuminen edistäisi myös kaupungin tavoitteita tuottaa laadun ja kustannusten suhteen parempia palveluja. Helsingin kannattaisi ryhtyä tällaisen asuntokokeilun kehittäjäkaupungiksi ja hakea tähän tukea valtakunnallisen asuntopolitiikan kautta. Kaikki voittaisivat.

 

Juttu on melkein samassa muodossa julkaistu aikaisemmin blogissani joka löytyy osoitteesta http://tuomasrantanen.fi

Katso myös toinen ikääntyneiden tilanteesta tekemäni tuore bloggaus: http://tuomasrantanen.fi/vanhustenhoidon-arki-ei-saa-hukkua-hallintohimm...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Heidi Oilimo

Asun Pikku Huopalahdessa Helsingin kaupungin vuokratalossa. Asuinpaikassani minua viehättää paitsi sen sijainti keskustaan nähden, sen vihreät puistoalueet ja meren läheisyys, hyvät kulkuyhteydet ja yllätys, yllätys – sen yhteisöllisyys. Tunnen lähes kaikki naapurini – puolet tästä pikkukylästä muutenkin - ja ainakin talossa, jossa asun löytyy aina lapsille hoitajia, koirille ulkoiluttajia ja mummoillemme kaupassa kävijöitä. Asustaapa autotallissani eräänlainen osuuskunta-autokin, jota yhdessä kolmen naapurin kanssa tarpeen mukaan voimme käyttää. Neljäs naapuri saa tallista talveksi skootterilleen majapaikan.

Muutama syksy sitten huolehdin useamman kuukauden yläkerran vanhan rouvan lääkityksestä, ja adoptiomummomme paistoi lapsille välillä pullaa tai kutoi sukkia vastapalvelukseksi, jota ei tosin häneltä koskaan pyydetty. Sukkien kutominen kun sai hänet tuntemaan itsensä tärkeäksi ja antoi hänelle mahdollisuuden tuntea olevansa kanssani tasa-arvoinen, tasoissa ja oman elämänsä aktiivinen toimija eikä vaan passiivinen auttamisen kohde.

Kaikki tämä ja paljon muuta on syntynyt asuinympäristössäni luontevasti ja itsestään. Tosin mieheni väittää, että olen henkilönä sellainen, että synnytän yhteisöllisyyttä ympärilleni minne ikinä menenkin. Toistakymmentä vuotta Espanjassa espanjaksi asuneena onkin sanottava, että juuri nämä arkiset kohtaamiset kanssaihmisten kanssa tekivät ainakin minun elämästäni merkittävän paljon parempaa Madridissa asuessani. Nyt olen ilokseni huomannut, ettei tämän tyylisen yhteisöllisyyden rakentaminen ympärilleen ole näilläkään leveysasteilla täysin mahdotonta.

Mainitsemasi ajatus seniorien yhteisötaloista on hyvä, mutta miksei saman tien kolmen polven yhteisöasumista? Lähdetään luomaan hyvää yhteiskuntaa kaikille. Yhteistyötä eri ikäpolvien, sukupuolten ja kansalaisuuksien välillä tarvittaisiin lisää. Keskittämisestä pelkästään ”omiensa” pariin, eräänlaisesta ghettoutumisesta, on pitkässä juoksussa harvemmin hyötyä. Näin myös vanhuspalvelujen suunnittelussa. Adoptiomummoille tai puolestaan lainalapsille olisi monessa perheessä tarvetta. Ikääntymisen seuraaminen läheltä tuo vanhusten elämän lähemmäs lapsiperheen arkea ja toisinpäin. Kun tuntee toisen elämän sudenkuoppia, on toista helpompi ymmärtää. Yhteinen puuhastelu nostaa elämänlaatua eikä kukaan jää täysin yksin, jos ei niin sitten erityisesti itse halua.

Yhteisöasumiseen liittyen, ryhdyinkin kaavailemaan toista vaihtoehtoa. Kaikkien ikäihmisten varallisuus ei tule riittämään kalliiden senioriasuntojen ostamiseen ja onkin hyvä, että esim. Helsingin kaupunki rakennuttaa myös senioreille suunnattuja vuokrataloja. Mutta Helsingin kaupunki voisi myös lähteä kokeilemaan kolmen polven mallia. Esimerkiksi tämä kolmen pienkerrostalon muodostama kokonaisuus, jossa asun toimisi loistavasti koekeittiönä yhteisöllisyydestä kiinnostuneille ihmisille. Asukkaat taloon valittaisiin talotoimikunnan ja jonkun kaupungin asialle vihkiytyneen viranomaisen kanssa yhdessä. Kaikki taloon muuttavat tietäisivät asumisen yhteisöllisestä luonteesta jo etukäteen ja olisivat siis alusta asti halukkaita osallistumaan yhteisen hyvinvoinnin luomiseen.

Vaihtoehtoja vanhustenhoitoon on kunhan päästetään mielikuvitus ja innovatiivisuus irti ja uskalletaan tehdä asioita eri tavoin kuin aikaisemmin. Tykkään Timo Santalaisen (2009) strategisen ajattelun kuudennesta ulottuvuudesta - Tehdään tulevaisuudesta sellainen kuin itse haluamme.

Käyttäjän TuomasRantanen kuva
Tuomas Rantanen

heidi, huomasin kirjoituksesi vasta nyt. Hyvä idea toki tämä useamman polven yhteisöpainottunut asuminen. Se on oikeastaan yhteisöasumista yleensä, näin sellaista yhdellä ekskurssilla Zürichissä, missä osuuskuntarakentaminen on juuri tällaisessa usein takana.

Mun pointti tässä oli kuitenkin samaan aikaan sekä parantaa että tehostaa näitä ikääntyneiden asumisen tukipalveluja missä juuri ikääntymeiden asuminen keskitetymmin auttaisi paljon. Silti samaan aikaan asumisen uusi muotoja etsittäessä tuota useamman polven juttua kannattaa varmasti pitää esillä.

Sekin kannattaa käytännössä ottaa huomioon muuten, että kaikille yhteisöpaintteinen asuminenei sovi. Eli siinä on järkeä bvain niiden osalta joita se motivoi. Sellaisia kuitenkin on kaikissa ikäryhmissä varmasti paljon.

Toimituksen poiminnat