TuomasRantanen Lähiön voimaa

Kaikki blogit puheenaiheesta Vanhustenpalvelut

Mitä asioita tulen ajamaan valtuustossa 1/2

Tässä kirjoituksessa pohdin mitä Vihreät ovat saavuttaneet Espoon valtuustossa 2013-2017 ja mitä tärkeitä asioita tulisin itse ajamaan ja viemään läpi! Tässä käsittelen päivähoitoa, kouluja, vanhustenpalveluita ja asumista.

 

 

Äiti ja Isä, olette kotona, älkää lähtekö ulos!

Tällainen kirjoitettu paperi seinällä kohtasi meitä mennessämme ambulanssitehtävälle erääseen asuntoon. Asunnossa oli vanha pariskunta, joista kumpikaan ei muistanut yhtään mitään, ei edes sitä että toinen oli tilannut ambulanssin. Paikan päällä ei ollut mitään terveydellistä ensihoitoa vaativaa hätää, mutta varsin pian haastateltuamme pariskuntaa kävi ilmi, että tilanne näiden kahden muistamattoman ihmisen asuessa kotona kahdestaan, oli varsin katastrofaalinen.  Paikalle tulikin sitten pariskunnan tytär, jonka kanssa kävimme läpi tilannetta. Suurta huolta aiheutti luonnollisesti mm.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä